Tekstit

Informaatioähkyä ja kotiutumista

Kuva
Ensimmäinen viikko takana uudessa kodissa ja yliopistomaailmassa. Tämä viikko on ollut koulussa lähinnä orientaatioviikko ja informaatiota on tullut paljon. Jo heti ensimmäisten päivien aikana tuli olo, että kaikki info vain vyöryi päälle hyökyaaallon lailla. Siinä sitä sitten yritti painaa mieleen mahdollisimman paljon. Vaikka loppuviikostakin podin jonkin sortin informaatioähkyä tuntui kuitenkin, että asiat olivat ainakin jollain tasolla alkaneet jäsentymään päässä. Tuli olo, että tästä saattaa jopa selvitä. Meillä on hirveän mukavan oloinen ryhmä. Ja tällä viikolla olemmekin päässeet hieman tutustumaan myös toisiimme. Joka ilta tällä viikolla koulun jälkeen on ollut hengailua ja illanistujaisia ja vaikka niihin olisi ollut kiva osallistua on väsymys vienyt voiton. Eilen kuitenkin jaksoin lähteä pizzailtaan, kun olin ensin käynyt kotona pikku päiviunilla. Kannatti lähteä, sen lisäksi, että pizza oli hyvää oli seura erinomaista. Menneet viikot ovat menneet stressipyörtees
Lähetä kommentti
Lue lisää

Aika lähteä

Kaakattavia hanhiparvia on viime päivinä tiheään lennellyt taivaalla. Lintuparvet aurassa on yksi varma syksyn merkki. Mistä ne tietävät milloin niiden pitää lähteä. Tai kuka on se joukon johtaja, joka toteaa eräänä päivänä, että nyt on aika suunnata etelään? Muuttolinnut ovat niitä, jotka säännöllisesti muuttavat eripaikkaan ajankohdasta riippuen, niin kuin hanhet poukkoilevissa auramuodostelmissaan. Ne linnut taas, jotka siirtyvät satunnaisesti eri paikkaan ovat kuullemma vaelluslintuja. Minäkin muutan. En vain lähde etelään tai palaa kevään tultua. Palaan kotiseuduilleni Keski-Suomeen seitsemän etelässä vietetyn vuoden jälkeen.Yhdestä unelmastani on tulossa arki ja mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, tulen viettämään seuraavat vuodet Suomen kielen ja kirjallisuuden parissa yliopistossa. Siitäkin huolimatta, että joskus ajattelin etten koskaan halua olla töissä koulussa , olen aloittelemassa matkaani kohti äidinkielenopettajan uraa. Viime perjantaina oli viimeinen työ
Lähetä kommentti
Lue lisää

Hetki

Kuva
Kesäilta mielen lepopaikkana auringonlaskuun karkaavat ajatukset, sen säteillä hohtaa unelmat. Puiden lehdet kuiskivat tuulessa pysähdy, jotta voit liitää. Tuulen tanssi kasvoilla minä seikkailen liplattavilla aalloilla. Viime päivien melankolia jäi yksin rannalle. Nauran, roiskutan vettä se hajoaa kimmeltää taivaalla asti. Havahdun Luojani, sinua olenkin etsinyt.
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mun ei tarvii piiloutua

Kuva
Koulussa en koskaan ollut se penaalin terävin kynä. Itse asiassa usein tuntui, että olin se joka oli unohdettu terottaa kokonaan. Numerot oli hepreaa ja kieltenkin kanssa takkuili. Ekalla luokalla, kun muut oppi kirjoittamaan, mun mielessä vilisi satuja, kertomuksia, suuria seikkailuja. Olisin halunnut ne paperille ja yritinkin, mutta ei ollut niin helppoa muodostaa kirjamista tavuja saati tavuista sanoja. Ei mulle ainakaan, ehkä muille. Ihmettelinkin, miten ne siinä onnistui. Ekan luokan kertasin, korrektimpi ilmaisu sille, että jäi luokalle, mutta lapsen maailmassa se ei ollut yhtään sen korrektimpaa. Pian tutuiksi tuli erityisopettaja, psykologit, terapeutit ja ties mitkä instituutit. " Siellä sua autetaan, jotta koulu olisi helpompaa ", taas korrekti ilmaus aikuisten maailmasta. Niinhän ne halusi auttaa ja auttoivatkin. Mulle niiden palikkatestit tarkoitti , että ne yritti ymmärtää mikä mussa on vikana, jotta sen voisi korjata. Mäkin yritin ymmärtää. Ja sitten mä
2 kommenttia
Lue lisää

Keskeneräistä

Hyvää uuttavuotta – kaksi kertaa. Edellinen kirjoitus on toissa vuodelta ja nyt päätin jälleen kerran elvyttää blogini. Näin olen päättänyt monta kertaa aiemminkin ja aloittanutkin kirjoittamaan uutta tekstiä tuloksena keskeneräisiä ajatuksen alkuja, jotka lopulta unohtuvat tietokoneen syövereihin, kun itsekrittiikki sättii teksitiäni. Olen ehkä liikaa odottanut, että saisin jaettua jonkun syvällisen, viisautta uhkuvan tekstin, joka räjäyttäisi blogimaailman ihan uudelle tasolle. No en sentään. Itsekrittikki on kuitenkin yrittänyt vaatia kirjoittamaan ajatuksen, joka on pitkälle pohdittu ja pureksiltu, niin että voisin viimein hyvillä mielin päätellä sen pistellä. Antaa vastauksen jollekkin elämän suuristä kysymyksistäni. Olen yrittänytkin, mutta kuten sanoin, yhtä monta kertaa kun olen yrittänyt, yhtä monta keskeneräistä ajatusta on jäänyt vaille pistettä. En ymmärrä mikä pakko minulla on siihen, että aina pitäisi olla kirjoitettavana syvällisiä elämän pohdintoja. Tai miksi a
Lähetä kommentti
Lue lisää

Syksyn värinen elämä

Kuva
Joskus en pitänyt syksystä. Se oli minulle vain pitkiä pimeitä päiviä, ruman paljaaksi riisuttu luonto ja loputtomia sateita. Kuraa. Sitten jossain vaiheessa pitkä koulumatka pakotti heräämään aikaisin. Ennen kuin kaamoksen pimeys ehti piilottamaan parhaimmat hetket syksystä - aamut. Ehdin nähdä sen. Kirpeä ilma, huurteinen nurmikko, punertava piha vaahtera ja sumuinen kotikatu, johon aurinko oikoi ensi säteitään. Vallitseva hiljaisuus. Hetkinä, kun astelin ulos väsyneenä  teini-ikäiselle liian aikasesta herätyksestä ja samaan aikaan, kun sisälläni myllersi pahaolo, jolle ei ollut sanoja, silloin minä rakastuin siihen. Ensin syysaamuihin. Sillä niiden kauneus ja rauhoittavuus valoitti  mieleni. Se oli terapiaa selittämättömälle surulleni. Huomasin, että syksy on muutakin kuin loputtomia sateita ja rapaa, autoja jotka eivät hidasta ajaessaan ohitseni kuralammikosta tai pitkiä pimeitä päiviä. Se on kirpeitä, mutta rauhoittavan kauniita aamuja, väreihin sonnustautuneita puita, sumui
Lähetä kommentti
Lue lisää

Vaellus - Urho Kekkosen kansallispuisto

Kuva
Siellä, mihin puhelinyhteydet ei ylety, vesi virtaa kirkkaana, niin että sen pohjakivetkin hohtavat. Siellä, missä luonto näyttää puhtautensa, pakokaasut ja valosaasteet ovat kaukana. Siellä, missä hiljaisuus valtaa alaa, kaukana kohoavat tunturit valloittavat niiden katselijan. Siellä missä ympärille aukeaa silmin kantamattomiin avaruutta. Siellä, saa mieli hetken levähtää ja kiire unohtua, nauttia kupillisen lämmintä kaakaota ja jatkaa matkaa. Viime viikko meni pohjoisen maisemissa. Minä, veljeni, serkkumme sekä kaverimme pakkasimme rinkkamme ja suuntasimme Saariselälle Urho Kekkosen Kansallispuistoon viisi päiväiselle vaellukselle. Tämä oli itselleni kolmas vaellus ja samalla toinen Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tiistaina alkoi vaelluksemme, mutta ajoimme jo maanantaina Lappiin. Matkalta varasin meille yöpaikan Köysivaaran retkeilymajalta. Apteekin kautta matkaan 1. vaelluspäivä: Kiilopää – Suomunruoktu (15km) Päivä oli ehtinyt jo venyä iltapäivän puolelle ennen kuin pä
1 kommentti
Lue lisää